Unettoman kolme yleisintä mokaa
Yksinkertaisimmat asiat ovat usein niitä tavallisempia. Näin
ainakin unihoitajan vastaanotolta katsottuna. En ole etsinyt tutkimustietoa yleisyyteen
liittyvästä järjestyksestä, vaan päästelen nyt menemään ihan vaan kokemuksen
tuomalla rintaäänellä.
Jos nukut sikeästi kuin pieni porsas tai ihan kuin vauva (nukkuu, kunnes herää syömään), niin tämä juttu ei koske sinua. Muille kirjoitan kolmesta tavallisesta tavasta toimia, jotka aiheuttavat unettomuutta.
Sekin on hyvä muistaa heti alkuunsa, että uneen vaikuttaa moni asia. Nämä alla luetellut kuuluvaat ryhmään "tavallisimmat syyt".
Kännykän räplääminen illalla.
Kännykän selailusta on tullut yksi rentoutumisen keinoista. Kun kroppasi on väsynyt päivän touhuista, sormesi todennäköisesti vielä pystyy pyyhkimään kännyn ruutua.
Jos päivän aikainen infoähky aiheuttaa aivoissa ylikuumenemista, silloin turhan tiedon selailu helpottaa. Se voi jopa rauhoittaa mieltä. Tähän riittää ihan vaikka uutisotsikoidenkin selailu, kunhan ei tarvitse alkaa juttuja syvemmin lukemaan. Tähän hommaan voit jäädä koukkuun. Sitten siitä tulee tapa, jota teet joka ilta.
Kännykällä (tai tabletilla tai läppärillä tai pöytäkoneella) voi rauhoittamisen lisäksi viihdyttää väsynyttä itseään. Voi vaikka pelata pelejä – me mammat pelataan pasianssia, mutta asiaan perehtyneille löytyy tähän tarkoitukseen ihan oma pelimaailmansa.
Sosiaalisen kanssakäymisen voit hoitaa suoraan kotisohvalta. Tulee halvaksi eikä tule hiki. Watsappi vaan kuumana koko illan. Kehittyneemmille yksilöille on ties mitä muita kanavia, niistä nyt en niin tiedäkään.
Voit myös kuunnella musiikkia tai podcasteja, katsella videoita, lukea kirjaa, seurata keskustelupalstoja - taitaa olla vain taivas rajana, mitä kaikkia sohvalla istuen voi nykyään tehdä.
Tästä kaikesta seuraa kuitenkin unettomuutta. Ei tule uni ja jos tulee, aamuyöstä heräät kuitenkin.
Kun näin käy, siihen on fysiologinen selitys: Valo tahdistaa sisäisen kellomme. Valoa kuuluu tulla silmiin, verkkokalvolle, hypotahalamukseen ja käpylisäkkeeseen aamulla. Valo virkistää meitä.
Illalla ympäristön kuuluu muuttua hämärämmäksi. Aurinko laskee siis. Kun valo ei enää kulkeudu aivoihin, alkaa pimeänhormonin eli melatoniinin eritys. Melatoniini auttaa meitä nukahtamaan ja pitää meidät aamuyöllä unessa.
Kännykän kirkas valo osuu justiinsa suoraan silmään ja kulkee siitä aivoihin. Kroppa luulee, että nyt on aamu ja pitää pysyä hereillä. Melatoniinia ei alakaan erittyä.
Tietysti voit ottaa tuota pimeänhormonia purkista, mutta eipä se purkista otettuna tunnu vaikuttavan, mikäli valo paistaa silmään koko illan ajan.
Voit päätellä, mitä tapahtuu unelle ja nukahtamiselle, jos heräät aamuyöstä ja otat silloin kännykän käteesi: Sisäinen kellosi niin sanotusti leikkaa kiinni ja unta on turha odottaa.
Oikeataan unihoitajana tykkään tästä kännykkähommasta: Asiakas on nimittäin helpolla autettu, jos saan hänet uskomaan tuon yllä olevan jutun. Monet uskoo ja minä kuvittelen olevani hyväkin terapeutti.
Toisena paheena tuleekin kahvi. Tai energiajuoma. Tosin minun asiakkaani särpivät yleisemmin kahvia.
Ennen kahvikuppi veti 1,2 dl nestettä. Jos jätti maitovaran, niin desilitra riitti. Joku saattoi juoda kolmekin kuppia kerralla.
Nykyään kahvi juodaan mukista, eikä kolmen mukillisen juojaa nykyään kutsuta edes ahneeksi. Pienemmän kahvimukin kanniskelijoitakin on, he taas kulkevat koko päivän muki kädessä ja juodun kahvin määrä lisääntyy sitä kautta.
Nykyään kahvin määrä mitataan muumimukeissa. Mittasin oikein Haisulimukini tilavuuden ja siihen meni 3 desilitraa piripintaan täytettynä. Näiden Arabian kansallisaarteiden lisäksi kahvia juodaan jos minkäkin kokoisista sammioista. Tuntuu välillä, että mitä suurempi muki, sitä suurempi sankari.
Kahvikupillinen (1,2 dl) sisältää kofeiinia noin 100 mg. Kofeiinin puoliintumisaika on viitisen tuntia. Unta häiritsee vielä kehossamme kiertävä 50 mg:n kofeiinimäärä.
Kahvisiepoille puoli litraa kahvia päivän aikana ei ole yhtään mitään. Tuossa määrässä on kuitenkin kofeiinia niin paljon, että varmasti riittää pitämään ihmisen hereillä. Kun vielä selaat kännykkää kahvia juodessasi, niin ei ole mikään ihme, jos sinua ei nukuta.
Yle on tehnyt tämän vuoden alkupuolella "kahvikoneen", josta voit käydä tarkistamassa aiheuttaako kofeiini sinulle unettomuutta : https://yle.fi/a/74-20021691
- Vuorokausirytmin sotkeminen
Kolmas, eikä enää niin yksinkertaisesti korjattava moka on vuorokausirytmin sotkeminen. Vuorotyön tekijät tietävät tämän erityisen hyvin. Heillä sisäisen kellon sotkeentuminen ei olekaan enää yksinomaan heidän omaa syytään.
Mutta muut kuin yötyöläiset voivat vähän tätäkin ajatella. Havaintojeni mukaan aika monet sotkevat sisäisen kellonsa itse ihan tahallaan. Ja sitten ihmettelevät, miksi ei uni tule ennen puoltayötä.
Taustalla tässä on käsitykseni mukaan se, että unta ei arvosteta. Tai paremminkin ei huomata arvostaa. Elämässä on niin paljon muuta mielenkiintoisempaa kuin nukkuminen.
Halutaan elämältä nyt heti kaikki tässä ja nyt. On niin paljon muka tärkeämpää tekemistä, ettei ole aikaa rauhoittua ja nukkua.
Vuorokausirytmin sotkemisessa iltavirkut ovat erityisessä riskiryhmässä: kun jaksaa valvoa illalla pitkään, ehtii kehitellä nukkumaanmenoajaksi vaikka mitä kivaa tekemistä.
Unihoitajan vastaanotolle nämä ihmiset tulevat siinä vaiheessa, kun elämänlaatu alkaa kärsiä jatkuvan väsymyksen vuoksi.
Nämä unettoman kolme yleisintä mokaa on onneksi mahdollista korjata
Mutta asia vaatii ensin sisäistämistä: nämä todellakin koskevat myös minua.
Kaksi ensimmäistä kohtaa vaikuttaa nopeasti. Vuorokausirytmin säännöllistäminen vaatii pidemmän ajan, mutta vaikutukset kantavatkin sitten sen pidemmälle.
Voit myös ihan piruuttasi muuttaa toimintatapojasi joksikin aikaa ja katsoa kuinka käy. Kokeilemisesta ei ole terveydellistä vaaraa kenellekään.
Jos asia kiinnostaa, voit lukea unesta ja nukkumisesta lisää vaikka täältä: Unettomuus ja uni. Mitä jokaisen on hyvä tietää.
p.s. Nuorempi työkaverini totesi, että vauvojen nukkumista ei varsinaisesti kannata kehua. Heräävät kuulemma joskus muutenkin kuin vain syömään.
Yllä olevasta painikkeesta voit tilata sähköpostiisi ilmoituksen aina kun uusi blogi julkaistaan. Sitä tapahtuu 1-3 kertaa kuukaudessa. En lähettele muita markkinointi- tai myyntiviestejä enkä tuki niillä sähköpostiasi.
Jos koit kirjoituksen
hyödylliseksi, niin laita hyvä kiertämään.
Tykkään kovasti, jos jaat
postauksen kavereillesikin. Alla olevat linkit auttavat jakamisessa: